Nyt kun on Äitiä juhlittu oikein pidemmän kaavan mukaan on näin Eurooppapäivän kunniaksi syytä palata sorvin ääreen. Toivottavasti teillä oli jo vieroitusoireita.
Tuntuuko joskus siltä että blogisi on näkymätön? Yrittämättä kuulostaa liian epätoivoiselta voitaisiin sanoa että sivustosi kaipaa hieman huomiota. Oletpa sitten blogannut viikon tai vuoden saattaa sinulla olla ongelmana kävijöiden vähäisyys blogissasi. Saatat jopa harkita lopettamista tai siitä että maksaisit kävijöistä. Tälläisestä maksaminen kuitenkin saattaa tuntua likaiselta, siltä että pakottaisit ihmiset lukemaan blogiasi vastentahtoisesti.
SEO on työlästä ja sen opiskelemiseen kuluu paljon aikaa joka on aina pois siitä ajasta jonka käyttäisit muuten blogikirjoitusten luomiseen. Onneksi on olemassa helpompikin tapa saada kävijöitä blogiisi nimittäin kommentointi toisten blogeissa. Kommenteilla on ihmeellinen voima ja niiden tuomaa kävijämäärää ei pidä sivuuttaa. Tehokkainta mainosta blogillesi voi olla tuoda itseäsi esille toisissa saman alan blogeissa ja yrittää sitäkautta verkostoitua niiden ihmisten kanssa joilla on samanlaiset kiinnostuksen aiheet kuten sinullakin.
Kommentit eivät ole suoranainen avain onneen, mutta niiden avulla on helppoa ja ilmaista saada blogisi osoite näkyviin internetmaailmassa. Moni onkin jo tajunnut kommenttien mahdollisuuden, mutta kommentoinnista huolimatta ei saa aikaan haluamaansa tulosta. Eli kävijämäärään kasvua.
Kommentointiin on syytä panostaa ja keskittyä laatuun. Siksi onkin aika hieman kertoa miten kommentit saadaan kuntoon:
1. Arvostus
2. Puolla / Vastusta
3. Ota kantaa muiden kommentteihin
4. Kannusta blogin kirjoittajaa kirjoittamaan lisää
5. Kirjoita kommenttisi omalla nimelläsi sekä blogisi osoitteella
Arvostus
Arvosta kirjoitusta jota kommentoit. Toinen kanssa bloggaja on nähnyt vaivaa kirjoituksesi eteen joten älä kirjoita ala-arvoista kommenttia joka ei tuo kirjoitukseen mitään lisäsisältöä. Tällä tavalla et kannusta muita kirjoituksen lukijoita tutustumaan sinun omaan blogiisi millään tavalla. Vältä erityisesti kommenttia jonka tarkoituksena on pelkästään mainostaa omaa blogiasi.
Puolla tai Vastusta
Tuo oma mielipiteesi esille kommentissasi. Olit sitten eri- tai samaa mieltä kirjoituksen kanssa on sinun oman etusi mukaista tuoda mielipiteesi esille. Vaikka haluaisit vain kiittää kirjoittajaa hyvästä blogikirjoituksesta on hyvä jos otat esille muutamia seikkoja jotka erityisesti olivat mieleesi.
Vastustaessasi kirjoittajan esittämää ajatusta on syytä pyrkiä todistamaan omaa kantaansa mahdollisimman vakuttavasti. Kukaan ei ota täysin negatiiviseen, vihaiseen sävyyn kirjoitettua kommenttia vakavasti. Jokainen ihminen on oikeutettu mielipiteeseensä mutta yhdenkään blogikirjoittajan ei tarvitse julkaista kommentteja, jotka kokee hyökkäykseksi itseään, ajatusmaailmaansa tai kirjoitustaan kohtaan. Muotoile siis kritiikkisi rakentavaksi ja tuo tarkasti esille ne asiat joista olet erimieltä, sekä syyt ja todisteet oman kantasi puolesta.
Muiden kommentit
Älä sivuuta vain muiden ihmisten kommentteja vaan lue niitä. Ota niistä kiinni ja pyri luomaan dialogia muiden blogin lukijoiden kanssa. Rakentavat keskustelut blogikirjoituksesta ovat omiaan herättämään muiden käyttäjien huomion ja tuomaan kävijöitä sinun omaan blogiisi.
Kannustus
Kannusta kirjoittajaa ja kerro mistä hänen kirjoituksessaan pidät. Samaa mieltä olevat ihmiset ovat varmasti kiinnostuneita siitä mitä sinä kirjoitat blogissasi. Anna kirjoittajalle vinkkejä siitä mistä haluaisit lukea lisää ja voit vaikka mainita kirjoituksesta joka sivuaa hänen kirjoituksensa aihetta!
Tunnistaudu!
Älä koskaan kirjoita kommenttejasi anonyymisti. Tästä ei ole sinulle mitään hyötyä ja useimmat anonyymit kirjoitukset sivuutetaan. Varsinkin ne jotka sisältävät vain www- osoitteen mainostus tarkoituksessa.
Loppusanat
Kaikkia näitä asioita yhdistää yksi tekijä, ole rakentava. Mieti mitä kirjoittaja on halunnut blogikirjoituksessaan sanoa ja kirjoita oma vastineesi. Tähän kannattaa käyttää aikaa sillä rakentavat kommentit houkuttelevat niiden lukijoita tutustumaan myös sinun omaan blogiisi, koska olet pystynyt todistamaan kommentillasi kykysi kirjoittamiseen ja ennenkaikkea itsenäiseen ajatteluun.
Antaa kommentti kukkien kukkia.
Asiaa, taas kerran. Sen verran lisäystä, että ennen kuin kommentoi, kannattaa myös todella lukea kirjoitusta, jota kommentoi. Kommentista selviää hyvin nopeasti se, onko kommentoija liikkeellä ketun häntä kainalossa vai aidosti kiinnostunut blogin sisällöstä. Kommentissa blogin kirjoittaja saa tietoa siitä, että tekstiin on todella paneuduttu. Eli vain tämä lisäys, muun kaiken allekirjoitan
VastaaPoista@Pitsit sekaisin
VastaaPoistaNiin se on kuten sanot, eli puhut ehtaa asiaa. Kommenttien laadusta voi päätellä myös muita seikkoja, kuten sen onko kirjoituksesi onnistunut siinä minkä olet sille tavoitteeksi asettanut.