Bloggaamiseen tuli esteitä. Enkä tarkoita pelkästään lätkän MM-kisoja tai Euroviisuja. Blogger palvelussa oli hieman pitkäksi venähtänyt huoltokatkos, joka sai aikaan pienen myrskyn vesilasissa. Ihmiset valittivat suureen ääneen esimerkiksi Twitter palvelussa siitä että blogger:iin ei voinutkaan yhtäkkiä kirjoitella uutta luettavaa.
Huoltokatkoksia kuitenkin tulee aina. Blogger sivustot olivat itsessään luettavissa eli yhtäkään lukijaa tahi mainoseuroa ei jäänyt keneltäkään saamatta. Ainoastaan kommentit ja hallintapaneeli olivat poissa käytöstä. Ihmiset ilmeisesti kokivat suunnattomia vieroitusoireita, koska kritiikki Bloggeria kohtaan oli tietyillä tahoilla hyvinkin voimakasta. Siksi ajattelinkin kertoa miten voi hankkia hieman mielenrauhaa sellaisiin hetkiin kun blogger palvelu alkaa takkuamaan.
Blogin varmuuskopiointi
Ota varmuuskopioita kirjoituksistasi ja blogisi ulkoasusta usein. Älä lykkää sitä tuonnemmaksi, sillä koskaan ei voi tietää milloin kirjoituksiasi tai koko blogisi katoaa. Tästäkin blogista katosi tämän huoltokatkoksen aikana muutama kommentti.
Miten sitten otat ne kopiot ?
Blogisi ulkoasusta kopion voit tallettaa menemällä Ulkoasu valikkoon ja sieltä kohtaan Muokkaa HTML - koodia. Siellä sivun yläosassa on linkki "Lataa koko malli". Tämä on siis ainoastaan kopio pelkästä blogisi ulkoasusta eikä sisällä blogisi kirjoituksia!
Kirjoituksistasi teet varmuuskopion menemällä ensiksi Asetukset välilehdelle ja siellä Perus asetuksista löytyy ensimmäisen kohta Blogityökalut tämä hieman erikoisesti nimetty osio on paikka joissa voit tuoda jo kirjoittamiasi kirjoituksia toisesta blogista tai viedä blogisi kirjoituksia, eli varmuuskopioida ne.
Bloggaa varastoon
Bloggerin toimimattomuus ei ole sama kuin se että et voisi kirjoittaa. Et voi vain julkaista kirjoitustasi. Eli voit aivan hyvin blogata päivän epistolan valmiiksi ja julkaista sen sitten kun blogger suostuu yhteistyöhön. Vaikka et voi julkaista kirjoitustasi, lukijasi varmasti arvostavat sitä että julkaiset sen heti kuin suinkin pystyt.
Voit myös harkita aloittavasi vara blogin toisessa blogipalvelussa, johon julkaiset samat kirjoitukset kuin blogger blogiisi. Tälläinen varablogi on erityisesti helppo ottaa käyttöön varsinkin jos sinulla on oma domain osoitteesi. Voit helposti ohjata domainisi näyttämään vain uuteen blogiisi.
Loppu?
Totuus on kuitenkin se että jokainen bloggaaja tulee jossain vaiheessa kohtaamaan huoltokatkoksia ja kaikenlaista muuta ikävää. Se ei kuitenkaan ole maailmanloppu. Pitää vain asennoitua siihen että bloggaaminen jatkuu heti kun se on teknisesti mahdollista. Voit vaikka kuluttaa aikaasi syömällä mansikoita ja vain nauttimalla.
Tämä oli just tarpeen nyt eilisen piiitkän huoltokatkon takia. Nyt on blogit tallessa, pahan päivän varalta.
VastaaPoistaKiitos!
Suuri kiitos ohjeistasi, nyt ovat meikäläisenkin blogit tallella, kunhan työstin vähäsen aikaa kuuden blogin kanssa, mutta tallessa ovat. Sinulla on uskomattoman upea ja nopea pää, joten niiaan tosi syvään ja kiitän uudemman kerran.:)
VastaaPoista