Google AdSensen ja avainsanojen kanssa voi ajautua hukkaan sillä niiden ymmärtäminen ei aina ole kovinkaan helppoa. Enemmistö niistä jotka ansaitsevat blogeilla ja muilla internetsivuilla tietävät jo avainsanoista ja tietävät myös sen miten tärkeitä ne ovat menestymisen kannalta. Avainsanat toimivat myös Google AdSense palvelussa menestyksen avaimena. Olit sitten pitkälle edennyt AdSense veteraani tai haluat vasta hypätä Googlen kelkkaan ja ansaita rahaa on tärkeää valita avainsanansa tarkasti.
Tämä johtuu siitä että Google valitsee juuri avainsanojen perusteella minkälaisia ja minkä arvoisia mainoksia sivustollasi näytetään. Mainostajat ovat valmiita maksamaan huomattavasti enemmän toisista avainsanoista verrattuna toisiin.
Mokia ja mahdollisuuksia
Yleisimpiä virheitä joita sisällöntuottajat tekevät on se että he keskittyvät ainoastaan avainsanoihin joiden tuotto on suurin mahdollinen. Tämän ajatusmallin takana on tietenkin se oletus että korkeimman tuoton avainsanat tuottavat parhaiten. Näin ei kuitenkaan ole läheskään aina.
Ansaitaksesi rahaa AdSense:llä ei riitä että sivustosi saa kävijöitä. Lukijoittesi pitää myös viihtyä sivustollasi tarpeeksi ehtiäkseen tutustua ja klikkailla mainoksia joita sivullasi on. Ainoastaan silloin voit menestyksekkäästi hyödyntää AdSenseä. Mieti jos käytät ainoastaan korkeita ansioita tuottavia avainsanoja, mutta mainokset joita nämä avainsanat sivuillesi tuovat eivät houkuttele yhtäkään klikkausta. Ehkä joutuisitkin kirjoittamaan blogia jota kävijäsi eivät halua lukea. Blogit ja niiden sisältö saattavat vaikuttaa jopa täysin pirstaleisilta, jos niiden käyttäjä keskittyy ainoastaan avainsanoihin ja niiden tuottoihin.
Tämä on usean AdSense:ä käyttävän bloggaajan kompastuskivi. On siis parempi keskittyä kirjoittamaan aiheista joille saat lukijoita ja jotka kiinnostavat. Kävijäsi viihtyvät sisältösi parissa ja kasvatat todennäköisyyttä siihen että jokunen klikkailee mainoksia blogissasi Vasta sen jälkeen on syytä miettiä avainsanoja ja miten niitä voi käyttää sujuvasti sisällössäsi. Blogit joiden kävijät viihtyvät sivustolla ja löytävät haluamaansa sisältöä ovat myös alttiimpia mainonnan voimalle.
Ole viearas
On ensiarvoisen tärkeää että bloggaaja asettuu vierailijansa rooliin miettiessään omaa sivustoaan. Se saattaa olla hankalaa, mutta on tärkeä hahmottaa se miltä sivuston kävijästä tuntuu. Se vaatii puolueetonta asennoitumista ja itsekritiikkiä. Lähesty sivuasi kuin tulisit sille ensimmäistä kertaa. Voit myös pyytää muita arvioimaan sivustosi ja antamaan palautetta. Rehellinen palaute voi pelastaa blogisi ja saada sen todella kukoistamaan. Palautteen avulla voit kehittää sivustostasi parhaan mahdollisen.
Tutkaile omaa blogiasi mieti millaisia mainoksia todennäköisesti näkisit siellä? Mieti blogisi sisältöä ja mahdollisia mainostajia. Esimerkki: Jos bloggaat vaikka antiikki autoista ja niiden entisöinnistä mainostajia voisivat olla autojen entisöintiin erikoistuneet korjaamot, varaosaliikkeet ja erilaiset autonäyttelyt jne.
Kun olet päässyt sinuiksi sen kanssa millaisia mainostajia haluat sivuillesi on aika keskittyä sellaisten avainsanojen metsästykseen.
Avainsanoista tekoihin
Avainsanat voivat sijaita missä sivuston sisällössä tahansa: Otsikoissa, leipätekstissä jne. Älä kuitenkaan lisää avainsanoja pelkästään siitä syystä että niitä pitää olla. Tämä ei toimi ja se voi pahimmillaan johtaa siihen että AdSense tulosi ovat nolla tai menetät AdSense tilisi.
On useita tapoja miten saada selville tietoa avainsanoista ja niiden suosiosta. Osa niistä on ilmaisia käyttää, toiset taas maksullisia. Pelkästään jo omia AdSense ja Analytics tilastoja seuraamalla voi tehdä päätelmiä siitä mitkä avainsanat toimivat. Jos sinulla on tili Google AdWords ohjelmassa voit tutkia mitä hintoja Google pyytää mainostajilta per klikkaus ja sitä kautta löytää mahdollisesti vinkkejä siitä mitä avainsanoja tekstissäsi voisit käyttää.
Google AdWords:in mainio avainsana haku on helppo ja toimiva työkalu, jonka avulla pääset alkuun suunnitellessasi AsSense mainoksilla varustettua blogiasi. Haun avulla on myös helppo löytää muita avainsanoja jotka sopivat oman blogisi sisältöön.
Googlen omien työkalujen lisäksi internetissä on useita ohjelmia ja sivustoja jotka tarjoavat avainsana hakuja sekä auttavat käyttäjiä valitsemaan sopivimmat ja tuottavimmat avainsanat. Nämä palvelut eivät lähes koskaan ole täysin ilmaisia, mutta niille jotka ovat todella sitoutuneita ja tekevät tätä työkseen tarjoavat nämä ohjelmat suurta apua. Niiden avulla voi sivustoaan optimoida siihen että se tuottaa mahdollisimman paljon.
Lopuksi
Blogit voivat lähestyä tätä kahdella tapaa, joko unohtaa koko AdSense mainosten olemassaolon ja kirjoittaa laadukasta materiaalia tai rakentaa kirjoituksensa avainsanojen ympärille. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että ainoastaan joissain tapauksissa blogit jotka eivät välitä avainsanoista vaan pelkästään laadukkaasta sisällöstä menestyvät paremmin tai yhtä hyvin kuin blogit joiden sisältö on tarkasti avainsanojen ympärille mietitty. Blogit jotka keskittyvät avainsanoihin unohtamatta kuitenkaan laadukkaita kirjoituksia ja mielekästä sisältöä voivat päästä AdSense:llä paljon helpommin hyviin tuloksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti